Masokisti lenkkeilee

Nyt on ollut aika synkkää ja syksyistä. Vettäkin hieman ripotellut. Lenkille lähtö on saattanut allekirjoittaneellakin tuntua toisinaan hankalalta ja olen viivytellyt lähtöä, mutta kyllä sitä vaan aina kannattaa pistää ne menopelit jalkaan ja työntää nokka kohti ulko-ovea.

Itse olen havainnut, että kyllä mä lopulta sitten kuitenkin tykkään tällaisista synkistäkin syksylenkkikeleistä! Jotenkin niin ihana se olo, kun hengittää raikasta ilmaa ja on pimeää ja jollain oudon hienolla tavalla masentavan syksyistä. Tietysti vielä kivempi on se aika, kun on vielä hyvin ruskaa, aurinko paistaa ja on suht lämmintä.

Syksy näyttää tässä kuvassa parhaimmat puolensa.

Pieni sade ei haittaa eikä isompikaan – yleensä. Antaa sataa vaan. Mikä voittajafiilis, kun juoksee ja
vettä tulee vaakatasossa naamaan. Pieniä hetkiä ylittää itsensä. Yhtä lailla saan toisinaan omituisia kiksejä siitä, jos on superhelle ja lenkki tuntuu raskaalta. Hiki virtaa ja jalka ei meinaa nousta, mutta silti sitä vaan saa lenkin tehtyä. Samoin tykkään suunnistuksista, kun rämpii suolla, takertuu jalastaan milloin mihinkin juuristoon ja kaatuu naama edellä sammaleeseen. Hyvä olo ainakin tuossa jälkimmäisessä esimerkissä tosin tulee vasta jälkeenpäin, kun on selvinnyt siitä rääkistä.

Minussa lienee pahasti masokistin vikaa! No en minä mikään superihminen ole – kyllä on tietenkin niitäkin päiviä, kun ottaa todella päähän olla lenkin jälkeen kuin uitettu koira ja kiroaa Suomen ilmaston alimpaan helvettiin.

Nyt varmaan muuten juoksuryhmämme ihmiset nauravat partaansa, mikäli tätä lukevat, koska minä olen yleensä se valittaja, kun vettä sataa kuin aisaa ja naama jäätyy. Vaikka saatan valittaa, niin silti useimmiten nautin kuitenkin näistäkin tilanteista. Ja oikeasti eniten mua yleensä harmittaa se, että meikit valuu pitkin naamaa ja hiukset menee ihan littanaan – anteeksi nyt vain pinnallisuuteni.

Tässä syksyllä tulin kerran yhteislenkiltä tämän näköisenä kotiin, kiitos sade. Oli pakko

laittaa Italiassa lomailleelle ryhmän jäsenelle tämä kuva, että missasit hyvän lenkkisään. 

Tällaisia ajatuksia  tuli mieleeni, kun hölkkäilin äsken tuolla synkkyydessä yövuoron jälkeisessä koomassa. :)

Katsaus sokerilakkoon – oma keho laboratoriona

Sokerilakko on nyt edennyt jotakuinkin puoleenväliin, eli sitä on takana reilu kuukausi. Täytyy sanoa, että taas meni niin, että pari viikkoa oli hieman hankalaa, mutta kun pääsin eroon addiktiosta, niin ei ole ollut mitään vaikeuksia. On todella valaiseva elämys huomata, että elimistö voi vieroittautua sokerista.

Sokerilakkohan koskee itselläni siis lisättyä sokeria ja silloinkin vain tällaisia varsinaisia sokeripommeja, kuten karkkeja, suklaata ja jäätelöä. En siis kyttää tuoteselosteita silmät kiiluen, että paljonko tässä rahkapurkissa on sokeria. Olen estänyt sokerinhimon nousemista hedelmillä, marjoilla ja Questbar-proteiinipatukoilla, joissa ei ole lisättyä sokeria. Nämähän myös maistuvat vielä paljon paremmilta, kun ei muuten tankkaa sokeria.

Itsehän tykkään tehdä tällaisia "ihmiskokeita". Kokeilen milloin mitäkin, esim. leivän vähentämistä tai tietynlaista treeniä ja seuraan vaikutuksia. Haluan nähdä, miten muutokset vaikuttavat oloon ja kehoon. On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä ja kokea itsessään, mitä tällöin kehossa tapahtuu.  Olen loputtoman kiinnostunut ihmisen fysiikasta ja hyvinvoinnista, joten tuntuu kuin olisin pikkututkija, joka tarkkailee muutoksia omassa laboratoriossaan. :)

Itsehän en missään nimessä laihduta, vaan voin vain yksinkertaisesti paremmmin, kun en mätä lisättyä sokeria naamaani. Sokeri on minulla se aine, joka saa olon turvonneeksi ja epämukavaksi. En tietenkään voi kiistää sitä, etteikö olisi mukavaa, että salitreenin tulokset näkyvät paremmin, kun jätän sokerin pois, mutta kyllä pääasiallinen motiivi on kokeilla muutoksia, olla kiva omalle keholle ja voida hyvin.

Analysoin sitten vasta olotiloja ja muutoksia tarkemmin, kun tämä projekti on saatu päätökseen.

Tällaisiakin houkutuksia on sokerilakkolaisella ollut edessään, kun on tullut nälkäisenä kotiin. :)

Nykyään olen huomannut senkin, että kun tulee lisää ikää, niin kroppa reagoi herkemmin kaikenlaisin aineisiin. Siksikin sitä haluaa syödä mahdollisimman hyvin ja puhtaasti. Ajatus siitä, että joskus todella söin esimerkiksi kaupan marinoituja broilerisuikaleita, lähestulkoon puistattaa. Myös treenaamisen myötä on oppinut ymmärtämään sen, mikä sopii omalle keholle ja millaisella ruokavaliolla kehitys on optimaalisinta. Ajattelen myös, että meidän vuorotyötä tekevien on tavallistakin tärkeämpää syödä hyvin, jotta elimistö jaksaa.

Suosittelen oikeasti vaikka ihan puhtaasta mielenkiinnosta kokeilemaan sokerittomuutta tietyn ajan, varsinkin jos on taipumusta samaan kuin itselläni, että kun annan sokerille pikkusormen, se vie koko käden. Elämässä pitää tietysti olla nautintoja, mutta ei kai kukaan siihen kuole, jos on kuukauden ilman lisättyä sokeria ja ehkä oppii kehostaan samalla jotain uutta.

I love me -messut & löydöt

Tässäpä hieman tunnelmia I love me -messuilta, joilla olin lauantaina. Sattui käymään niin iloisesti, että voitin kerrankin jotain arvonnassa eli siis messuliput, joten tuli todella sitten tänä vuonna mentyä. Messujen fokuksessa olivat lähinnä kauneus, terveys ja muoti.

Teemoista etenkin terveys kiinnosti. Oli kyllä mielenkiintoinen päivä ja paljon katseltavaa. Itseäni kiinnostivat eniten treenijutut ja superfoodit. Kiertelin siis erilaisia kojuja, tutustuin uusiin ravintojuttuihin jne. Luennoille en jaksanut osallistua, en edes sen vertaa, että olisin ottanut selville, että mitä siellä oikein on. No sen tiesin – kiitos Nyt-liitteen – että ohjelmassa on "homeopatia, nykyajan lääketiede". :D Tarviiko sanoa enempää...









































Lauantaina päivällä ihmisiä oli hirveän paljon, liikaa minun makuuni. Tuntui, ettei meinannut sekaan mahtua. Iltapäivällä tilanne alkoi rauhoittua ja oli paljon mukavampi käveleskellä siellä. Pidin myös vähän nolona sitä, että ihmiset tunkivat kyynärpäätaktiikalla maistiaisten perään. Aivan niin kuin niiden maistiaisten tarkoitus olisi korvata tyyliin lounas ja niin kuin ne loppuisivat minä hetkenä hyvänsä. Huoh, niin suomalaista, että pitää saada kaikki ilmainen, mikä vaan irti lähtee...

Treenivaatteista mukaan tarttuivat ensinnäkin värikkäät trikoot (ne ovat oikeasti selvästi vihreämmät ja muutenkin kivemman näköiset kuin kuvassa). Hassua sinänsä, koska vannon yksiväristen trikoiden nimeen ja nykyajan oudot kuosit ovat näyttäneet omiin silmiini lähinnä naurettavilta. En tiedä, mikä minuun meni, mutta toivotaan, että vaihtelu virkistää. Lisäksi löysin kivat urheiluliivit ja juoksulakin.



Ravintopuolelta lähti mukaan chia-siemeniä, mustaa riisiä, Quest bar -proteiinipatukka, lisä- ja säilöntäaineetonta leipää ja teetä. Chia-siemeniä olin ajatellut muutenkin ostaa, koska haluan kokeilla niitä sämpylöissä ja puurossa, ja Quest barit ilman lisättyä sokeria on mun uusi suosikki (tämä sokerilakkolainenkin voi syödä, kun ei ole sitä karttamaani lisättyä sokeria).

Kauneusosastoilta ostin luomivärin ja kosteusvoiteen + sain yllärilahjana ripsarin. Olisi siellä ollut kaikkea kivaa kokeiltavaa. Manikyyrejä, hierontoja, kampauksia, meikkauksia jne. Meikki tai kampaus olisi kiinnostanut, mutta koska en ollut menossa illalla ulos, niin tuntui turhalta tälläytyä. Ai niin, no kävinhän minä laitatuttamassa kulmakarvani (muotoilu ja kynällä väriä), mutta en oikein tykännyt lopputuloksesta. Minullahan on luonnostaan ihan ihonväriset kulmakarvat ja värjään ne säännöllisesti itse. Jotenkin sitä on oppinut omaan tyyliin niin, että tavallista huomattavasti paksummat kulmakarvat tuntuivat aika oudoilta. Kuvan kulmakarvat ovat maskeeraajan työn tulosta.

Minullehan kävi muuten niin nolosti, että unohdin koko muotipuolen. Juuri kun ovet olivat menossa kiinni, niin huomasin, että ai jaa, tuolla on tuommoinenkin. No ei se mitään, en olisi tarvinnutkaan sieltä varsinaisesti mitään. Yritän nyt käyttää vanhoja vaatteita enkä haalia uusia.

Tällaista tänään, nyt sämpylänleivontaan ja pumppiin. Mukavaa sunnuntaina kaikille, niin töissä kuin vapaillakin oleville!

Hyvä motivaatiolause: Miksi en tekisi parastani?

Olin keskiviikkona aika loppu illalla, ja päivän ohjelmassa odotti vielä bodypump. Se oli ainoa pump, johon tällä viikolla pääsisin. Niinpä päätin, että menen sinne mutta teen tarvittaessa pienemmillä painoilla.

Kun pääsin paikalle ja musiikki alkoi soida, niin ajattelin kuitenkin, että nyt kun kerran olen täällä, niin miksi en hoitaisi hommaa kunnolla. Mulle käykin usein juuri noin, että jos ajattelen väsähtäneen olon takia tekeväni vain pikkulenkin tai vähän pienemmillä painoilla, niin vedänkin treenit ihan kunnolla. Treenin alkaessa nimittäin huomaan ajattelevani, että mitä hyötyä oli tulla salille tai tunnille ylipäätään, jos teen puolivillaisesti. Yhtä hyvin olisin voinut siinä tapauksessa jäädä makaamaan sohvalle. Kun nyt kerran olen tänne itseni raahannut, niin tehdään nyt täysillä ja otetaan kaikki hyöty irti. Mietin myös sitä, että treenin jälkeen olen iloinen, että tein parhaani ja todennäköisesti pääsin näin lähemmäksi tavoittettani. Ei tarvitse harmitella, että hitsi kun tuli löysäiltyä ja hukkaan meni koko homma.

Nimittäin on yksiselitteisesti niin, että jos haluaa kehittyä, niin mitkään pikkunäpertelyt ei auta. Jos haluaa tuloksia, pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja treenin pitää todella tuntua jossakin. Asenne ratkaisee tässä. Pitää tehdä päätös ja toimia sen mukaan. On minullakin tietysti epäonnistuneita treenejä. On päiviä, jolloin ei vain jaksa tai ei vain yksinkertaisesti saa tehoja irti, mutta lähtökohtaisesti pitäisi ainakin yrittää. Tarkennettakoon myös, että toki juoksussa on tarkoituksella usein kevyitä peruslenkkejä.

Ajattelin, että ehkä tämä pieni huomio auttaa niitä, jotka eivät uskalla kokeilla rajojaan tai jaksa ottaa itsestään riittävästi irti treeneissä. Ainakin niitä, jotka oikeasti haluavat kehittyä. Auttaisiko, jos ajattelisit, että onko mitään syytä, miksi et tekisi nyt parastasi? Miksi ei, kun olet nyt sohvalta noussut ja mennyt salille? Miksi lähdit treenaamaan – kehittymään vai löysäilemään?

Tällä en tarkoita mitään määrällistä harjoittelua, että kieli vyön alla nostelisi painoja yötä päivää. Tarkoitan sitä, että sen tietyn treenin ajan tekisi parhaansa. Esimerkiksi sen yhden ryhmäliikuntatunnin, yhden tunnin kestävän salitreenin tai mäkitreenin ajan. Se varmasti palkitaan.