torstai 2. toukokuuta 2013

Lempiliike: Kulmasoutu leveällä otteella rintaan

Täten lanseeraan lempiliike-sarjan, jossa esittelen joitakin omia suosikkiliikkeitäni. On toki yksilöllistä, mikä kenelläkin parhaiten toimii. Suosikkiliikkeeni on sellaisia, että ne on tehokkaita ja rankkoja lihaksia ihanasti polttavalla tavalla - sellaisella, että melkein silmissä näkee, kun lihakset kasvavat. :) Yleensä sijoitan ne ohjelmaani tasaisesti, ikään kuin kohokohdiksi, jotka tsemppaavat eteenpäin.

Haluaisin kuitenkin tässä kohtaa vielä muistuttaa, että olen täysin itseopiskellut salitreenaaja ja opetellut liikkeet vuosien varrella itse eri lähteistä lukemalla, muilta treenaajilta ja erilaisesta ryhmäliikunnasta, etenkin bodypumpista. Omissakin asennoissa on siis varmasti kehitettävää! Otan myös mielelläni palautetta vastaan, jos jollakulla on huomautettavaa liikkeiden oikeellisuudesta. Vähän jopa jännittää kirjoittaa tällaisesta, koska en ole ammattilainen, mutta kokeillaan nyt. Monia varmaan myös kiinnostaa itse asia eikä omat päiväkirjamaiset löpinäni.

Tässä ekassa osassa ajattelin esitellä kulmasoudun leveällä otteella rintaan. Liike tuntuu eritoten yläselässä. Tämä on nykyisessä alavartalo- ja selkäohjelmassani toiseksi viimeinen liike ja viimeinen selkäliike, joten alan olla tässä kohtaa aika puhki. Sanoin kuvaajana toimineelle henkilöllekin, etten ehkä jaksa kauaa pitää painoja ylhäällä. Se näkyy ilmeistä. :)


Asento ei ole täydellinen: ainakin selkä voisi olla yläselän osalta suorempi.

Tässä  käsivarret ovat paremmin ylhäällä.

Lyhyesti tekniikasta. Asennon tulee olla tukeva ja polvet pienessä koukussa. Sen jälkeen kumarrutaan etunojaan. Tangosta on normaalia leveämpi myötäote ja tankoa liu'utetaan noin polvista kohti rintaa. Kyynärpäitä työnnetään ylös / taakse leveässä otteessa, eli ei siis kyynärpäät lähellä kylkiä eikä tankoa vatsaan niin kuin kapeassa otteessa (kapea otekin on muuten ihan huippu). Ylhäällä rutistetaan lapoja napakasti yhteen ja lasketaan tanko rauhallisesti alas.  Tätähän voi toki tehdä erilaisissa laitteissakin, mutta itse pidän vapaista painoista.

Mainittakoon, että kulmasoudusta on tosiaan monia eri variaatioita - ohjelmaani kuuluu myös kapealla otteella läheltä kylkiä kohti napaa tehtävä kulmasoutu, joka pistää keskiselän enemmän töihin. Vastaotteellakin voi tietysti kulmasoutua tehdä.

Mulla on tällä hetkellä painoina 8,5 kiloa / pääty ja teen poikkeuksellisesti muuhun ohjelmaani verrattuna tässä sarjassa aika tappavia joustoja. En pystyisi tekemään sarjaa yhtään isoimmilla painoilla. Viimeisillä toistoilla pitää tosissaan keskittyä, että tekniikka pysyy kasassa, ja lopussa pitää ähkiä ja puhkua.

Aiaiai, fanitan lihaksikasta selkää - siksikin tämä liike kuuluu suosikkeihini. Tätä kun kirjoitti, niin alkoi tehdä mieli lähteä puntille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti